Eeva Joenpelto : elämän kirjailija

Helena Ruuskan kirjoittama Eeva Joenpelto-elämäkerta on lajissaan toinen. Ensimmäisen kirjoitti Tiina Mahlamäki vuonna 2009 ja sitä pidettiin aikoinaan liian kunnioittavana ja kaunistelevana. Helena Ruuska halusi kirjoittaa naisesta kirjailijamyytin takana. En ole Mahlamäkeä lukenut enkä siksi pysty vertailemaan. Ei tämäkään elämäkerta myyttiä varsinaisesti riko, vaikka varsin kipeistä asioista kirjoittaakin. Kirja pohjautuu myös pitkälti Eeva Joenpellon antamiin haastatteluihin ja siteeraa niitä usein. Se siis puhuu Eevan äänellä.

Kirja piirtää kuvaa yksinäisestä pikkutytöstä, josta monien vaiheiden jälkeen tuli yksinäinen vanha nainen. Siinä välissä hän kirjoitti 26 romaania ja saavutti Suomen luetuimman kirjailijan aseman. Kirjailijalla, jonka kirjat parhaimmillaan tuottivat 15 % kustantamon vuosituloista, oli valtaa kustantamossa ja kirjailijayhdistyksissä. Hänen virallista asemaansa vahvisti henkilökohtainen suhde presidentti ja rouva Kekkoseen. Itsenäisyyspäivän juhlillakin hän oli aina tyylikäs vakiovieras. Omaksi monumentikseen tämä taitava julkisuuden hallitsija vielä rakentaa synnyinseudulleen Sammattiin talon, josta tulee seudun suurin ja komein.

Uran vastapainona kirja kuvaa seikkaperäisesti Joenpellon perhe-elämää. Lapsuudenkodissa Eeva tunsi jäävänsä vanhemman veljen ja ennen Eevan syntymää kuolleiden sisarusten varjoon. Sisaruuteen, sisarkateuteen liittyviä teemoja Eevan kirjoissa oli aina. Eevan isä oli kokenut vääryyttä perinnönjaossa ja sukuun liittyi salaisuuksia, jotka Eevalle selvisivät vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Vielä kipeämpiä asioita liittyi Eevan avioliittoon. Aviomiehen ja tämän perheen kansainvälisyys laajensi Eevan maailmankuvaa, mutta vahvisti hänen ulkopuolisuuden tunteitaan. Pitkä avioliitto päättyi vaikeaan eroon eikä Eeva päässyt koskaan yli aviomiestä kohtaan tuntemastaan katkeruudesta. Kaikkein vaikeinta oli kuitenkin se, että Eevan molemmat pojat kuolivat ennen äitiään.

Minulle Eeva Joenpelto oli lapsuuteni ja nuoruuteni monumentaalinen kirjailija, jonka kuvat ja haastattelut ovat jääneet mieleen vaikka en ole lukenut hänen kirjoistaan kuin Finlandia-palkitun Tuomari Müllerin. Tämän elämäkerran luettuani tosin lisäsin Lohja-sarjan joskus luettavien kirjojen joukkoon. Elämäkerta taustoitti ja kirkasti hataria muistikuviani ja antoi hyvän kuvan Kekkosen kauden kirjailijaelämästä, etenkin siitä osasta, mitä taistolaismuistelmat eivät tavoita.  En silti välttämättä suosittelisi kirjaa niille, jotka eivät henkilökohtaisesti muista Joenpellon suuruuden vuosia.

Helena Ruuska
Eeva Joenpelto – elämän kirjailija
WSOY, 2015