Ennen sotaa oli nuoruus - "Kuinka nuoria olemmekaan ja kuinka vanhoja meistä tuleekaan"

Luin Eila Pennasen esikoisromaanin Ennen sotaa oli nuoruus ensimmäisen kerran silloin, kun olin itse nuori opiskelija. Kirja teki vaikutuksen raikkaudellaan. Nyt keski-ikäisenä palasin kirjan pariin ja ihastuin uudelleen. Kirja ei ole kadottanut loistoaan, syystä se on valittu vuoden 1942 edustajaksi Kirjojen Suomi-hankkeeseen. Kirjan kieli ei kuulosta vanhentuneelta se on yhtä aikaa nuorekkaan raikasta ja kaihoisan nostalgista.

Tämä lukuvuoden 1938-39 ylioppilasnuorisosta kertova romaani on varsin tyypillinen opiskelijaromaani. Päähenkilö, nuori Kirsti, muuttaa pienestä kaupungista Helsinkiin opiskelemaan, asettuu asumaan uskonnolliseen ylioppilaskotiin ja aloittaa akateemiset opinnot. Kirsti on ahkera, älykäs ja aluksi ujo. Iso kaupunki hämmentää, mutta myös innostaa. Kirstin ihmetys siitä, että kaikki opiskelijat eivät olekaan kiinnostuneita älyllisistä asioista, toi mieleeni Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta -kirjan. Niin erilaisia kuin nämä kirjan muuten ovatkin. Opiskelijaromaaniin kuuluvat ystävyydet, ihastumiset, sydänsurut sekä tarinat seksin seurauksista. Kovin viattomalta 30-luvun elämä näyttää, mutta silloin ihan kaikesta ei kirjoitettu avoimesti vaan vihjaten.

Kirja sisältää kaksinkertaista nostalgiaa. Kaikki me kaihoamme nuoruutta. Kirja koskettaa jokaisen sellaisen sydäntä, joka on nuorena kulkenut Helsingin yliopiston päärakennuksen käytävillä tai istunut sen kahvilassa. Rakennus on tuttu eri vuosikymmeninä opiskelleille, minun ikäiselleni tuttuja olivat jopa kirjassa kuvatut naulakot vahteineen. Mutta kun 1942 julkaistu kirja kertoo sotaa edeltävästä vuodesta, sen nostalgia on erityistä, suorastaan kipeää kaipuuta rauhan vuosiin.

Kirja on merkittävä dokumentti aikansa aatteista. AKS ja ASS (Akateeminen sosialistiseura) kilpailivat nuorison sydämistä. Kirjassa vasemmistoaatteita edustaa päähenkilön serkku, jonka esikuvana on ilmeisesti ollut vasemmistoälykkö Jarmo Pennanen. Serkun vaikutus kuitenkin häviää osakunnassa ja yliopistolla vallitsevalle heimoaatteelle. Suomen opiskelija innostuu lukiessaan rajantakaisten suomensukuisten elämästä sekä Jalmari Jaakkolan (kirjassa Jussilan) lennokkaista teorioista, jotka loivat Suomen kansalle uljaan menneisyyden. Kun kirja ilmestyi, suomalaiset olivat vielä miehittäjinä Itä-Karjalassa ja ajatus suur-Suomesta eli. Meillä ei ole varaa jälkiviisauteen, yhtä huonosti me osaamme kuvitella maailmaa parin vuoden päähän. Kirjaa voi lukea varoitusäänenä. Nuoruus on haavoittuvaista. Nuorten innostaminen sankaritekoihin ja suuriin tunteisiin voi olla vaarallista. Uuden elämäkerran myötä taas ajankohtaista äärioikeistopoliitikkoa Elias Simojokea kutsuttiin kirjassa kodikkaasti Simpaksi. Kiihkeä Simojoki oli nuorison ihannoima, talvisodan sankarivainaja. Liitin Miika Siirosen uuden elämäkerran juuri lukulistalleni.

Pienenä lisänä kirjan aatemaailmassa on herännäissävyinen kristillisyys. Tunnettu tosiasia on, että herännäisyys ja (ääri)isänmaallisuus liittyivät usein yhteen. Tästä selkein esimerkki oli juuri tuo mainittu Elias Simojoki. Körttipuku ei ollut tuolloin vain seuravaate vaan se saattoi olla arkinen asu, johon pukeutuja halusi erottautua maallisesta arvomaailmasta. Liikkeen toisaalta yhteiskunnallisesti aktiivinen, toisaalta maailmasta erottuva mystiikkaa painottuva säie näkyy edelleenkin. Aatteet, aika ja näkemys yhteiskunnasta vain ovat muuttuneet. 

Kirjan loppuluku on pateettinen, mutta hyvin ymmärrettävä talvisodan muistoluku. Kirja on kertomus nuorista, joista osa katosi ja loput jäivät elämään elämää, jota eivät olleet voineet kuvitellakaan.

Pennanen, Eila
Ennen sotaa oli nuoruus
WSOY, 1942