Kjell Westön uusi romaani Tritonus on jatkoa kirjailijan edelliselle teokselle ja siten vanhoille lukijoille tutunoloista tekstiä. Samalla se on kuitenkin jotain uutta. Kerronta on yhtä aikaa rauhallista ja nopeasti luettavaa. Teksti on lastattu täyteen yksityiskohtia ja faktoja, jotka tässä kirjassa liittyvä musiikkiin. Kirja vie mennessään, vaikka lukija ei tunnistaisikaan kirjassa mainittuja kymmeniä viittauksia musiikkiin. Ainakaan minun musiikintuntemukseni ei riittänyt. Uutta kirjassa on ympäristö. Kaikki aikaisemmat Westön romaanit ovat sijoittuneet ainakin pääosin Helsinkiin, uutuuskirjan miljöö on pieni saaristolaiskunta, josta kapellimestaripäähenkilö matkustaa maailman metropoleihin, mutta ei juuri Helsinkiin.
Kirja viittaa Westön edelliseen romaaniin Rikinkeltaiseen taivaaseen, mutta toisin kuin se tämä ei ole kehitysromaani. Tritonus kertoo alle vuoden jaksosta keski-ikäisten miesten elämässä. Lapsuus ja nuoruus ovat tietysti muistossa olemassa, mutta kirjassa eletään tiukasti tätä päivää. Ajankohtaisuutta alleviivataan viittaamalla ajankohtaisiin asioihin. Kirjan maailmaan liittyy #metoo, korona, ympäristötuhot ja populismin nousu. Näitäkin ilmiöitä tarkastellaan keski-ikäisen vakavaraisen miehen näkökulmasta.
Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen suomenruotsalainen kapellimestari. Kun ura on kääntynyt laskuun ja viimeisin parisuhde kariutunut, hänen uskonsa omaan työhön ja musiikkiin horjuu. Elämän perusteita ja mainetta horjuttavat myös entisten naisystävien syytökset : se, mitä hän itse oli pitänyt intohimona ja kummankin osapuolen haluamana seksinä, näyttäytyy nyt ahdisteluna ja nuorempien kollegoiden hyväksikäyttönä. Kun elämän perusta horjuu, päähenkilö rakennuttaa saaristoon yli 400 neliön betonisen talon, johon hänellä ei oikeasti olisi edes varaa. Sen kalleutta ja tuhlailevuutta korostaa hissi, jota päähenkilö ei edes uskalla sähkökatkojen pelossa käyttää. Talo on helppo nähdä symbolina. Talosta ja sen isännästä tulee paikkakunnan puheenaihe, mutta kuten suomenruotsalaisessa maailmassa yleensä, uusi asukas hyväntahtoisesti mukaan.
Kirjan toiseksi päähenkilöksi nousee naapurissa asuva psykologi Reidar, joka suree kuollutta vaimoaan, mutta ei eristäydy suruun vaan ottaa aktiivisesti osaa yhteisön elämään ja kokee velvollisuudekseen hoitaa myös ystäviensä ja naapuriensa asioita. Näitä miehiä yhdistää paitsi ikä ja yksinäisyys myös musiikki. Reidarin ei tosin ole innostunut klassisesta musiikista vaan rockista. Hänen kellarissaan kokoontuu paikkakunnan harrastajabändi. Reidar on ikuinen maailmanparantaja, mutta hänelläkin on mustat pisteensä, muistot, joita ei haluaisi muistaa. Kolmas keskeinen mies on nuori Joonas, joka on lähtenyt mukaan ääriliikkeeseen ja tuntee vihaa maahanmuuttajia kohtaan. Keski-ikäisen humanistin ei ole helppo vastata nuorelle populistille. Kovia kokeneen Joonaksen ja omien lastensa edessä keski-ikäiset miehet joutuvat tuntemaan oman avuttomuutensa ja samalla miettimään mennyttä elämäänsä.
Tässä kirjassa ei ole varsinaista juonta eikä suurta opetusta, mutta se on miellyttävää luettavaa. Ja toisin kuin edellinen kirja, Rikinkeltainen taivas, tämä ei lupaa liikaa. Kirjan loppu on kaunis ja onnistunut. Tunnelmaltaan tämä sopii hyvin koronavuoden kirjaksi. Se on seesteinen ja ymmärtävä. Yksipuolinen miesnäkökulma on suorastaan virkistävä kuvaus miehisestä ystävyydestä, keski-ikäisestä isyydestä ja epävarmuudesta muuttuvan maailman edessä.
Ja mikä on tritonus? Se kyllä kirjassa selitetään, mutta harva malttaa varmaan odottaa selitystä vaan googlaa tiedon jo etukäteen.
Westö, Kjell
Tritonus
käsikirjoituksesta suomentanut Laura Beck
Otava, 2020
Kiitos kirjan esittelystä. En ole tätä lukenut. Olenkin miettinyt, lähteekö kirja lukulistalleni. Olen kyllä pitänyt Westön aiemmasta tuotannosta. Niin paljon hyviä syysuutuuksia on ilmestynyt!
VastaaPoista