Amin
Maaloufin alkukielellä (ranskaksi) 1991 ilmestynyt
Valon puutarhat kertoo manikealaisen uskonnon perustajasta, Manista. Kirja ei
ole samalla tavalla loistelias runsaudensarvi kuin kirjailijan aiempi kirja
Samarkand. Kirja on tiivis ja selvärakenteinen elämäkertaromaani. 200-luvun
Persian eläneestä Manista ei oikeasti tiedetä kovinkaan paljon, hänen tekstejään
on säilynyt vain fragmentteina. Maalouf
on kuitenkin kirjoittanut vahvan tarinan ja kuvan ajasta, johon se sijoittuu. Kirja kuvaa Rooman valtakunnan heikkouden
aikaa vahvistuvan Sassanidien valtakunnan näkökulmasta. Kirjassa liikutaan
nykyisen Bagdadin alueelta aina Intiaan asti. Eletään aikaa, jolloin
nasaretilaiset ovat yksi roomalainen uskonto muiden joukossa, Persian aluetta
hallitsee zarathustralaisuus. Lähi-idästä
on vahvat yhteydet Intiaan. Kirjaa
lukiessa ajattelee monta kertaa : Entä
jos …? Entä, jos historia olisikin
kulkenut toisella tavalla.
Manikealaisuus on
käytännössä kadonnut uskonto, joka kuitenkin vuosisatojen ajan vaikutti
Välimereltä aina Kiinaan ja Keski-Aasiaan ulottuvalla alueella. Hävinneenä uskontona manikealaisuudella on huono maine. Kristillisessä perinteessä rajaa manikealaisuuteen on tehnyt erityisesti manikealaisuudesta kristityksi kääntynyt kirkkoisä Augustinus. Uskonto oli ankaran dualistinen, valo ja
pimeys taistelevat. Myös ihmisessä vaikuttavat valosielu ja aine. Romaanissa
Mani puhui valosielustaan kaksosena, joka ohjasi häntä oikeaan. Hän halusi auttaa myös muita ihmisiä tulemaan
tietoiseksi omasta valostaan, jolloin hän osaisi elää oikein. ”He kuulivat suustani salaisuudet, jotka
olivat jo heissä itsessään. Ihminen kuuntelee vain omaa ääntään.”
Romaani piirtää
kuitenkin kuvaa väärinymmärretystä profeetasta, joka ei ehkä olisi halunnutkaan
luoda uutta uskontoa ja kerätä seuraajia vaan yhdistää kaikki uskonnot yhdeksi
mereksi. Häntä puhuteltiin Baabelin pojaksi, Jeesuksen apostoliksi ja Valon
Buddhaksi. Mani puhui ja rukoili synagogissa ja temppeleissä. Hän puhui rauhan
ja sovinnon puolesta, mutta joutui mukaan sotaan ja valtataisteluun, joka
aluksi nosti hänet mutta murskasi lopulta. Manin tarina on myös tarina uskonnollisesta
vaikuttajasta ja vallanpitäjistä.
Erityistä
ajankohtaisuutta kirjaan tuovat viittaukset Palmyran kaupunkiin ja sen kuningattareen. Valon puutarhat liikkuu alueella, josta
kuulemme päivittäin uusissa.
Kirjailija Amin
Maalouf on itse nuorena muuttanut Libanonin sisällissodan jaloista Ranskaan.
Hän joutui näkemään, kuinka hänen kotimaansa jauhautui uskonnollisten ja etnisten
ryhmien sodassa samalla tavoin kuin pohjoinen naapurimaa Syyria meidän
aikanamme. Ei ihme, että hän on halunnut kirjoittaa Manin kaltaisesta sovinnon
etsijästä, jolle kaikki uskonnot olivat yhtä.
Amin Maalouf
Valon puutarhat
Gummerus, 2014
Valon puutarhat
Gummerus, 2014
suomentanut Anna-Maija Viitanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti